Wp/fit/Kirjakieli

From Wikimedia Incubator
< Wp‎ | fitWp > fit > Kirjakieli
Jump to navigation Jump to search

Kirjakieli on suhteessa puhekielheen[edit]

Puhekieli on ja on aina ollu kirjakielen kehityksen perusta [1]. Puhekielisessä kulttuurissa on vaikeampi erottaa kielen ääntheitä toisista ja sanat on enemän ehheitä ääniryhmiä[2]. Lasten psykolookit Vygotsky ja Piaget on yksmielisiä ette kirjakieli ja kirjakielen stryktyyri on uusi systeemi mitä lapsi/ihminen pittää oppia[3]. Vanhaa ajatus on ette lapsi tulleee tietoiseks asioista vasta kun hänen sponthaaninen ja koettu ymmärys ei riitä käsittämhään ja prusessaamhaan tietoa ja sillon tullee jonkinlainen konflikti joka herättäää mieltä kattomhaan sitä asiaa. Samoin kielen kans, jonka puhekielen lapsi hallittee sponthaanisti, mutta ei tiä kuinka hän käytttää sitä. Lukutaijottomat saavat samala tavala meettatietoa kielestä. Kirjakieli tuopi puhekielen tietoisuutheen, sanoi ryssäläinen kuuluisa psykolooki V. Vygotsky [4], ja koska kirjottaminen vaatii enniiten tietoisuutta se on kans viiminen kirjakielen ominaisuus mitä lapsi oppii. Ei mene oppia kirjottamhaan oikein jos ei ole tietoinen puukstaavista, tavvauksesta, meininkistä, taivutuksesta, etc. Sitä myön kun lapsi oppii uuen stryktyyrin sitä myön aivotkin alkavat prusessaavat erilä tavala kirjakieltä.

Nykysin tiämä ette kaikki toiminta muuttaa aivoitten stryktyyriä, oli se sitten musiikki, käsityö eli matematiikka. Kirjakielinen prusessaa sen takia kirjakieltä eri tavala kun puhekielinen prusessaa puhekieltä. Aivotkin käsittelevät kirjakielen osittain eri paikoissa ja siis puhekielinen ymmärtää mailman eri tavala kun kirjakielinen.

Koskas kirjakieli tuli mailmhaan?[edit]

Kirjakielen kehitys alkoi noin 35 000 vuotta aikaa kun oli tarpheeks meettatietoisuutta kehittyny ja se sai tuloksen ette alethiin ensin maalaamhaan kuvia elläimistä, ihmisistä, luonosta ja piian noijan kokemuksista luolan seinhiin [5]. Jo luolan ja kallioitten kuvissa näkkee ette puhekielinen kulttuuri pyrki muuhun ja haluaa jättää nykyhetkestä jälkiä tulevaisuutheen. Vanhiimatki kuvat ei ole aina yksinhäisiä kuvia mutta ensi yritykset ette kertoa jotakin, olletikki uskothaan mystisistä kuvasarjoista ette net kuvvaavat noijan ylimailmalista liikkumista. Sitten alethiin yrittämhään kuvata tapahtumia kun jahti, kuolema, taisteluita ja kokonhaisia tarinoita. Ja siittä on lyhy matka ette alethiin tekemhään sympoolisen kuvan jokhaisesta käsitheestä. Sanothaan ette kauppaliikene kehitti noin 3000-4000 vuotta ennen tätä aikaa tarpheen ette kuvata kaupan ja sopimuksen ja siittä tuli kirjakieli [6]. Ensin keksithiin numerot ja sitten kirjakieli. Mesopotamiassa noin 32000 ennen tätä aikaa ja Mesoamerica noin 600 ennen tätä aikaa. Egyptiassa 3200 ennen tätä aikaa ja Kiinassa noin 1200 vuotta ennen tätä aikaa[7].

Luolan piirustuksista foneemhiin[edit]

Kirjakielen kehitys meni kuvakäsitheistä (morfeemista), tavukäsitheisiin, alfabeetishiin ja viimikseks ikoonikieltä mitä kuulovammaiset käyttävät (r. teckenspråk) [8]

Kirjakielen kehitys kulki luolan seinän kuvista, kuvilishiin juthuin kallioissa, suulishiin tarinhoin ja "teksthiin", kuvalishiin käsitheishiin kirjakielessä ja viimiseks puukstaavhiin. Ja kirjotettu teksti luethiin äähneen aina keskiaikhaan, 1100-1200-luvule saakka ennenku alethiin lukehmaan hiljaa[9]. Se prusessi saattoi saa paremin vauhtia koska jo keskiajan alkuvaiheissa kirjotettu latina poikkesi huomattavasti puhutusta latinasta [10]. Joskus 700-800-luvuila romanilaiset kielet kehityit latinasta. Ja siis kovvaa luettu latina oli uusi puhekieli jota piti oppiaa miettimällä, ei siinä ollu ennää puhekielen välittömyys.

Vaikein askel on ette kirjottaa. Ruottissa esimerkiks lähespä kaikin osasit lukea raamattua jo 1750-luvula, mutta vasta noin 1890-luvula kaikin osasit kirjottaa [11]. Lapsi oppii vieläkin suuriin piirthein samala tavala. Viiminen vaihe lapsen kirjakielen oppimisessa on puukstaavit/sanat ilman kuvia ja ilman ääntä, vain silmät ottavat vasthaan kirjakielen lopulisessa muoossa.

Kiinan kielessä on kymmeniä tuhansia kuvakäsitheitä, ja piian noin 10% vain markööriä kuinka ääntää käsitheen. Kiinan kielessä useasti ei mene nähhää kuinka pittää ääntää yhen käsitheen, sen häätyy tietää, ja käsitheet on ikuset ja niitä ei tarvitte muuttaa. Kuvalinen kirjakieli on sen takia hyvin konservatiivinen muutoksille. Ja sen takia kaikin kiinalaiset jokka ossaavat lukea lukevat sammaa kiinaa, mutta äänethään hyvinki suurela vaihtelula ja puhekielessä net ei useasti ymmärä toisia. Ja sellainen kuvalinen kirjakieli ei paljoakhaan normeeraa puhekieltä ollenkhaan.

Latinan kielinen lukutaito kehittyi jonkin verran uskonon ja yliopiston mailmassa. Mutta ylheisesti kattottu luku-ja kirjotustaito kehittyi vasta 1800-luvula suurissa osissa Euruuppaa. Vaimot ei saanheet yhtä paljon koulutusta ja heän kirjotustaito tuli myöhemin[12].

Puhekielen yksityisistä käsitheistä kirjakielen ylheishiin käsitheishiin[edit]

Puhekielen kulttuuri kuvais koettuja ja siinä mielessä yksityisiä käsitheitä. Sitten kehittyi suulisia tarinoita jokka jätit koetun mailman ja kuvasit kuviteltua mailmaa. Irakissa kirjotethiin ensimäinen rumaani noin 2000 enenn tätä aikaa kiilakirjotus kielelä Gilgamesh[13].Myöhemin kreeklantialainen kulttuuri alotti kehittämhään kuuluisia suulisia tarinoita ja "tekstiä" kun Homeros, jossa on paljon toistuksia, selvät tavurajat ja rimmiä, jota puhekielen kulttuuri ymmärtää, ja jonka käsitheet on ylheisiä ja kuviteltuja. Se loi syrjää myön lissää meettalingvististä tietoisuutta, ja loi pohjan ette ymmärtää kielen pieniimistä ääntheistä, foneemit. Vähän myöhemin luothiin puukstaavia jokka eustavat kaikkia kielen foneemia. Joka foneemila on oma puukstaavi. Kun se keksithiin niin keksiöilä oli korkea meettalingvistinen tietoisuus joka maholisti heitten luomhaan puukstaavit. Nyt ei tarvinu ennää kun 20-30 puukstaavia ja niilä mennee kuvata koko mailma ja kaikki mailman käsitheet. Jokhainen käsite on muutamassa osassa mitä met kutuma puukstaaviksi. Kreeklantilainen alfabeetti on mailman vanhiin foneettinen kirjakieli (750 ennen meän aikaa)[14], mutta hyvin nuori verrattu kuvakäsitheisheen kirjakielheen kun kiina [15]. Alussa oli sen takia hyvin tiukka yhteys puhutun ja kirjotetun kielen välissä. Ja kirjotettu kieli alkoi normeeraamhaan ja yhistämhään kaikki murtheita. Mutta kirjakieli on samasta syystä konservatiivinen ja pikku hiljaa se alkoi eristymhään puhekielestä. Vanhiimissa kirjakielissä puhekieli poikkeaa huomattavasti kirjakielestä, niinkun englanti. Meänkielen teksti seuraa luonolisista syistä hyvin paljon puhuttua tekstiä.

Kuinka ymmärtää kirjakieltä?[edit]

Vanheemassa tutkimuksessa, jonka lähteet menevät aina valaistusaikhaan ja Kantin ajatukshiin, uskothiin ette kirjakieli kuvvaa neytraalisia käsitheitä jokka siis on sosiaalisesta kontekstista riippumattomaa ymmärystä ja mitä esimerkiks kaikki tutkijat oppivat ja sen perustheela rakentavat tietettä. Se tutkimus sai vahvaa phjaa Noam Chomskyn iteoista ette on olemassa kielikompetensi, joka ei aina näy vaihtelevassa puhheessa. Jopa yhteiskunta tieteki on hyväksyny sen ajatuksen kun Jurgen Habermas[16]. Se ajatus ette on olemassa ylheisiä jeneettisiä käsitheitä ja kielen stryktyyriä ellää vieläkin humanistisella ja yhteiskunta tietheen eri aloila. Mutta kasvava vastarinta on jokseenki nousussa.

Viimi vuosikymmenitten aikana on kuitekki aina useamin alettu väittämhään ette ei aivan puhuttu kieli ole kontekstista riippuvainen mutta ette kirjakieliki on sosiaalisessa ette kulttuurisessa ekolokiassa [17]. Puhekielisessä kulttuurissa koettu ja tunnettu mailma on ymmäryksen aika rajotettu konteksti [18]. Ymmärys on siis riippuvainen kontekstista ja tietheessä puhuthaan tietheelisestä paratikmasta joka kuvvaa yhtä näkökulmaa jostakin asiasta. Käsitheet on sillon ylheisiä ja välitettyä tietoa yhtenhäisessä sosiaalisen kontekstin raamissa eli tietheelisessä paratikamssa. Kun Euruupan kansat opit lukemhaan raamattua 1500-luvula omala kielelä se kehitti meettatietoisuutta jonka näkökulma oli uskonon konteksti eikä minkhäänlainen ylheinen ymmärys yhteiskunnasta. Vasta koulutuksen ja tutkimuksen kans alethiin saahmaan empiiristä tietoa, joka kans useasti on ymmärettävä paratikman raamissa.

Ei mikhään kieli saata välittää yksityisiä kokemuksia, kielen pittää ymmärtää välittömästi eli tulkata välitetyllä ajattelulla. Kielen käyttäjä häätyy yksinkertaistaa omia kokemuksia ylheisele tasole ennenku ymmärys on maholinen, yks ajatus mitä jos Edward Sapir ja Vygotsky on ajanheet[19]. Ja heitä kulki eelä esimerkiks filosooffi Hegel:

  • Se koettu Tämä, sen käsitettä ei mene kielelä välitää; kieli kuuluu mielen ylheisheen ymmäryksheen.[20]

Mutta menneekö esim. välittää mikä rakhaus on sellaiselle joka ei ole kokenu sen? Kuvitus rakhauvesta ei ole rakhaus. Kaunokirjailiat ja filosoofit väittävät ette ole kun yks malli ymmärtää tekstin. Sen häätyy tulkita yleiskäistheistä omhaan yksitysihiin käsitheishiin ja koethuun mailmhaan ennenku sitä ymmärtää mitä sitä jo on ymmärtäny mutta ei ole tullu tietoiseks siitä, niinkun Sokrates jo aikoinhaan kuvasi sitä prusessia.

Mutta pikku hiljaa kasusi taitelioila ymmmärys ette välitetyn tekstin pittää saa silmitten kautta oman kokemuksitten ja tunhteitten tasole ennenko sitä toela ymmärtää. Matematiikkeri Blaise Pascal sanoi ette:

  • Ei se ole kirjailian ajatuksia mie löyän kun luen, mutta ittestä löyän sen mitä mie luen kirjailian tekstissä. [21]

Toinen kirjailia kuvasi sen prusessin sanomalla:

  • Kirja on kun peili. Jos aappa kattoo kirhjaan sisäle, ei se ole aposteli joka kattoo ulos. Sillon se on sama aappa joka kattoo uloskin kirjasta. Lichtenberg

Koko länsimaan kulttuuri puhhuu ette runoja ja kaunokirjalisia tekstiä pittää ymmärtää syämen kielelä, eli ette se pittää ulottua syähmeen ennenku teksti on hyvä. Syämen kieli on metafoori omasta tuntheelisesta ja koetusta puhekielisestä mailmasta.

Tietheelistä tekstiä jota pittää ymmärtää siinä ylheiskäsitheitten muoossa on kuitekki selvästi ymmärettävissä, kun matematiikka ja ylheinen lokiikka joka vaatii tetyktiivistä ajattelutappaa ja hyvin kehitettyä kirjakieltä. Mutta tätä kirjakielen mallia ymmärtää tekstiä on just sitä mitä monet uskonot kun Taoismi ja kristinusko halveksivat (kirjakielen oppinheita) ja väittävät ettei se riitä eikä ole oikea väline millä ymmärtää tekstiä. Siis se tulkinta sypjektiivishiin kokemukshiin puuttuu. Einstein ja filosooffi Ludwig Wittgenstein väittävät ette kaikki tietheelisen tekstin pittää mennä kirjotta arkipäivän kielelä ja häätyy mennä ymmärtää käytänön yksinkertasella järjelä ennenku se on toela ymmäretty ja välitetty. Mutta koska tietheelinen teksti ei tartte olla ommaa koettua ja tunnettua mailmaa niin Goethe kirjottaa:

  • Tietheelinen teksti piilottaa meininkin sypstansin.

Välitön yksityinen käsite ja välitetty ylheinen käsite[edit]

Koska puhekieli käytti enimäksheen puhetta ja kuuloa, ja silmiä ja tuntheita sponthaanisessa komynikasuunissa ja se oli välitön tieto missä sana ymmärethään samana kun käsite, ja sen takia sana kuvasi yksityisiä koettuja käsitheitä. Se välittömyys sinänsä vaikutti ette ei ollu tottumusta lukea vaiti tekstiä, jossa on enemän välitettyä tietoa missä käsite erotethaan sanasta[22]. Ensimäiset foneettiset tekstit ei erottanheet sanoja toisista ja eipä juuri ollu meininkiäkhään. Oli yks pitkä rivi tekstiä vain. Se sinänsä teki ette oli kohtapa pakko lukea tekstin äähneen ette ymmärsi sen [23], mutta se on kans viittaus ette oli matala meattatietoisuus kuinka välitettyä kieltä pittää kirjottaa. Kun luki piti lukea äähneen ette korvat sait viä kielen "tavalisen" välittömän tien kautta mielheen ennnenku toela ymmärethiin tekstin. Vielä keskiaijan alussa luethiin kovasti tekstit [24]. Kun teksti keskiaikana alkoi menemhään silmitten kautta tutkiat kuttuvat sitä kun käsite alkaa eroamhaan sanasta ette sana esinelistyy (r. orden förtingligas), siis menettävät välittömän henkisen timensuunin. Mutta meettatietoissuus oli vielä matala ja useasti luethiin kovvaa kun toela haluthiin ymmärtää:

  • Näkö viepi useasti harhaan kun kuulo viepi oikehaan meininkhiin, sanoi Ambrosius [25]

Joskus 1200-1300-luvuila oli meettalingvistinen tietoisuus tullu niin ylheiseks ja korkeaks ette alethiin kirjottamhaan sanoja eriksheen, pynktilä ja kommila, ja lukemhaan vaiti [26]. Välitetty tieto erotti sanan käsitheestä, joka nyt oli ylheinen käsite ja net menttaaliset kartat sait paremin sijaa mielissä. Koska vaitilukeminen alotethiin ennenku painethiin kirjoja niin ei se kirjan vähäisyys ole syynä miksi luethiin äähneen eli kovvaa. Ja siis kirjakielen kehitys vaati ette oli tarpheeks paljon meettalingivististä tietoisuutta ette pystyi prusesoimhaan välitettyä kieltä silmitten kautta, ja jotakin mitä ihminen aiemin histuuriassa ei olle tehny.

Ryssän psykolooki Vygotski käytti termiä sponthaanit ja välitetyt tietheeliset käsitheet. Sponthaaniset käsitheet liikkuvat "ylös" päin mielessä, kun välitetyt tietheeliset käsitheet liikkuvat "alas" päin mielessä[27]. Net niin sanottu tietheeliset termit on kirjakielen tuloksia ja samaku ylheiskäsitheet tässä tekstissä.

Puhekieli jakkautuu välitethyyn ja välittömhään kielhiin[edit]

Kun kirjakieli oli laajalti käytössä alkoi kehittymhään viralinen puhekieli ja arkikieli koska laajempi meettatietoisuus nyt saattoi prusessata puhuttua kirjakieltä. Viralinen kieli oli välitetty ja harkittu kieli mitä yläluokka ja lukenu kansa käytti erottamhaan itteä yleisöstä ja arkikieli oli niinku ainan sponthaaninen ja välitön [28]. Franskassa oli jo 1600-luvula korkeastaattys kirjakielinen puhemuoto ja alenettu arkikieli. Viralisessa kielessä piiloaa hierarkkiset luokittelut ja arkikielessä olthaan tasa-arvosia. Niin levisi kaikhiin kirjakielishiin yhteiskunthiin kielen kaksjajoisuus mitä kuttuthaan diglossiaks. Vähemistökieli alueissa alethiin käyttämhään vähemistökieltä normeeramattomana arkikielenä ja enemistökieli julkisissa tiloissa[29]. 1800-luvula kun ylheinen koulutus tuli suurhiin oshiin Euruuppaa alkoi kätevä kehitys missä murtheet ja vähemistökielet sait alentavan leiman ja kirjakieltä piit kaikin puhuaki, jopa kotonaki koska murtheet stikmatiseerathiin [30]. Kun yhteinen kirjakieli oli luonu yhtenhäisen itenttiteetin alethiin rakentamhaan yhtä kansaa, kieltä ja mieltä[31].

Kirjakieli muutti koko yhteiskunnan ja sen systeemit[edit]

Kirjakielen kehityksen kans seuraa kätevästi kasvava kulttuurin tyalismi, joka on se perusfyntamentti joka muuttaa koko yhteiskunnan. Antropolookinen ja sosiolookinen tutkimus väittää ette kirjakielinen kulttuuri muutti yhteiskuntaa nykypäivän muterniteethiin. Jos ei olis ollu koulutus niin sais poistaa paljon tästä yhteiskunnasta. Nykysin tiämä ette aivot muuttuvat kirjakielen kans ja ette ei aivan kielen ymmärtäminen muutu mutta kans esimerkiks kuvan käsittely ja paljon muuta. Kirjakielien ei ymmärä mailmaa samala tavala kun puhekielinen.

Kun opethiin lukemhaan niin uusia ylheisiä käsitheitä alkoi kehittymhään mielissä ja ylheinen ja lingvistinen meettatietoisuus alkoi kasvamhaan. Ihminen saattoi jättää oman paikkakunnan ja lukemalla "kulkea" sielä missä hään ei ollu koskhaan käyny ja silti ymmärtää mitä hän luki ja sillä tavala pystyi vertaamhaan oman sosiaalisen ja fyysisen miljöön muitten kulttuuritten kans. Oma kulttuuri ei ollu ennää apspolyyttinen oma yksikkö vain suhteissa muihin. Raamatun sannaa pääsi vertaamhaan filosoofitten ja myöhemin kirjailijoitten ajatukshiin. Se prusessi käynistyi ensiks kirjakielitten kans tuhansia vuosia aikaa mutta sai suuren vauhtin kun pystythiin painaa kirjoja 1400-luvula ja kun Luther painatti raamattuja kansankielilä [32]. Siittä lähtien meettatietoisuus nousi ja levisi kätevästi ympäri olletikki Euruuppaa. Ja se sinänsä alotti siviiliyhteiskunnan kehitystä uskonon raamissa ja myöhemin koko yhteiskunnassa. Ja kun siviiliyhteiskunta kehitti luottamusta ja sosiaalista kapitaalia alkoi kans ekonoominen kehitys saamhaan vauhtia ja temukratia tuli meettatietoisuuen seurauksena[33].

Sosiaali meetia on uusi tumääni kirjakielele. Puhekieliset kontaktit vähenevät ja kirjakieliset kontaktit lissäintyvät.

Referensit[edit]

  1. Ong 1990
  2. Winsa 2012
  3. Vygotsky 1992:180
  4. Olson 1997:5, Vygotsky 1992
  5. Ong 1990
  6. Ong 1990. Writing, englantin Wikipedia: Around the 4th millennium BC, the complexity of trade and administration outgrew the power of memory
  7. History of writing, Englantin Wikipedia
  8. Writing, englantin Wikipedia: logographic, syllabic, alphabetic, and featural
  9. Koch 1997
  10. Gunther 1997
  11. Johansson 1998:86
  12. Johansson 1998
  13. Ordets makt, Axess tv 120104
  14. Olson 1997
  15. Ong 1990
  16. Habermas 1990
  17. Pontecorvo 1997
  18. Luria 1976
  19. Vygotsky 1992:8
  20. Hegel 1973:39
  21. Pascal 1957:170
  22. Olson 1997
  23. Pontecorvo 1997:xxvii
  24. Olson 1997
  25. Ong 1997:138
  26. Ong 1990:21
  27. Vygtosky 1992:esimerkiks 156ff
  28. Koch 1997
  29. Winsa 1998, 2000
  30. Winsa 2000
  31. Gellner 1997
  32. Anderson 1991, Luria 1976, Ong 1990
  33. Cipolla 1969


Lähteet[edit]

  • Anderson, Benedict R. (1991). Imagined communities: reflections on the origin and spread of nationalism (Revised and extended. ed.). London: Verso. pp. 224. ISBN 9780860915461.
  • Cipolla Carlo, M. (1969). Literacy and development in the West. Harmondsworth : Penguin books, 1969. Engelska 143. Serie: A Pelican original.
  • Eliot, T. S. (1948). Selected poems. Harmondsworth Penguin books. 125 s.
  • Gellner, Ernest (1999). Nationalism. Nya Doxa.
  • Hegel, Georg, Wilhelm (1973). Hegel i urval. Urval och översättning av Kurt Wickman. ISBN 91-7021-050-0. Stockholm : Gidlund.
  • Johansson, Egil (1998). The History of Literacy in Sweden. I Lindgren, Daniel (red.) Alphabeta varia. Orality, Reading and Writing in the History of Literacy. Pp 57-89. Album Religionum Umense 1. Umeå universitet.
  • Gunther, Hartmut (1997). Aspects on History of Written Language Processing. In Pontecorvo, Clotilde (ed.) Writing development. Pp 129-148. An interdisciplinary view. John Benjanmins. Amsterdam.
  • Habermas, Jürgen (1990). Kommunikativt handlande. Daidalos. Uddevalla.
  • Koch, Peter (1997), Orality in Literate Cultures. In Pontecorvo, Clotilde (ed.) Writing development. Pp 149-172. An interdisciplinary view.John Benjanmins. Amsterdam.
  • Lindgren, Daniel (red.) (1998). Alphabeta varia. Orality, Reading and Writing in the History of Literacy. Album Religionum Umense 1. Umeå universitet.
  • Luria A. R. (1976). Cognitive Development: It's cognitive and Social Foundations. Cambridge (Mass.) & London.
  • Olson, David, R. (1997). On the relations between speech and writing. I Pontecorvo, Clotilde (ed.) (1997). Writing development. Ss. 3-21. An interdisciplinary view. John Benjanmins. Amsterdam.
  • Ong, Walther, J. (1990). Muntlig och skriftlig kultur. Teknologiseringen av ordet. Anthropos.
  • Pontecorvo, Clotilde (ed.) (1997). Writing development. An interdisciplinary view.John Benjanmins. Amsterdam.
  • Rousseau, Jean Jacques 1992. Kulturen och människan. Daidalos. Göteborg.
  • Sartre, Jean-Paul 1986. Being and Nothingess. Bristol. Great Britain.
  • Tolchinsky, L. & Teberosky, A. (1997). Explicit word segmentation and Writing in Hebrew and Spanish. I Pontecorvo, Clotilde (ed.). Ss. 77-99. Writing development. An interdisciplinary view.John Benjanmins. Amsterdam.
  • Winsa, Birger (1998). Language attitudes and social identity : the oppression and revival of a minority language in Sweden Edited by Pauline Bryant. Canberra. Applied Linguistics Association of Australia. Serie: Australian review of applied linguistics. Occasional paper.
  • Winsa, Birger (2000). Language planning in Nepal, Taiwan and Sweden. Edited by Richard Baldauf and Robert B. Kaplan. ISBN 1-85359-483-0. Clevedon: Multilingual Matters, cop. 2000. Serie: Multilingual matters, 99-0327043-7; 115 s.
  • Winsa, Birger 2009a. Mänskliga rättigheter handlar om tillgång till sociokulturellt kapital i en ekonomisk marknad. I Elenius, Lars, Ericsson, Leif (red). Är vi inte alla minoriteter i världen. Ss. 110-123. Studier i Norra Europas historia 8. Luleå tekniska universitet. Ordfront. Stockholm.
  • Winsa, Birger 2009b. Pågående omvandling av det etniska sociala kapitalet. I Elenius, Lars, Lantto, Patrik, Enbuske, Matti (red). Fredens konsekvenser. Samhällsförändringar i norr efter 1809. Studier i Norra Europas historia 7. Ss 119-130. Luleå tekniska universitet. Luleå.
  • Winsa, Birger 2009c. Cultural Development in Minority Regions. I Pertot, S., Priestly, M. S. & Williams, C. (red.) Rights, Promotion and Integration Issues for Minority Languages in Europe. Pp. 165-180. Palgrave Studies in Minority Langauges and Communities.Great Britain.
  • Winsa, Birger (2012). Kylähullu ja meän lainatut siivet. Ihmisen ja yhteiskunnan alkuperä, periaatheet ja kehitys. ISBN 978-91-978031-7-5. Meänkielen förlaaki. Skogås.
  • Vygotsky, L. (1992). Thought and Language. MIT. USA.