Wp/fit/Tyhjyys

Tyhjyys on mitä se ei ole ja ei ole mitä se on

Tyhjyys eli ei-oleminen (r, intet, inget-ting, intighet, engl. nothing, nothingness, suomeksi ei-mitään) on sekä fysikaalinen, filosooffinen, psykolookinen ette uskonolinen termi jota hyvin moni filosooffi, runoilia, mystikko ja kirjalia on käyttäny vuosituhansia. Käsite tyhjyyshän merkittee kirjaimelisesti se mikä ei saata olla, koska apsolyyttinen tyhjyys merkittee ette sielä ei ole ilmaa, ei atomia, ei-mithään. Tietheelinen termi vaakymmi (r. vakum) ei ole koskhaan muuta kun suhteelisen tyhjä huone. Apsolyyttinen vaakymmi olis sama ku ei-mithään. On vaikea ees tutkia sitä mitä ei ole, muuala kun ihmisen mielessä. Käsitheelä on selvä mystinen merkitys joka on vaikea kuvata. Mystisyys tullee siittä ette jos sen käsitheen on kokenu tavalisila keinoila, ilman trookia ja huumeita, se muuttaa koko personalisuuen ja se kokemus saapi vaikutheita hyvin monele ihmisen sosiaalisele aloile. Se koettu olematon tyhjyys on lähtökohtana suuremale läjäle tuntheile, ajatuksile ja toiminalle monheen eri suunthaan koko elämän alala, kaikila tasoila. Kokemus tyhjyyestä vaikuttaa kaikheen.

Tyhjyyen vanhiin perine

Joskus 600-400 vuotta ennen tätä aikaa alethiin kuitekki Intiassa, Kiinassa ja iänpuolea Keskimereä kirjottamhaan tyhjyyestaä Taoismi eli Buddismi on piian vanhiimat lähtheet jokka on aika laajasti kuvanheet tyhjyyen ja olit selvästi tietoiset sen olemattomasta olosta.

• Jos on yks Olla, se on kans häätyny olla yks ei-olla

Vanhaa testamentti on kans niitä vanheempia kirjalisia lähteitä mikä käyttää ei-mithään, mutta hyvin lyhyesti. Alussa oli ei-mithään ja sitten Jumala tuli ja loi kaikki siittä mikä ei ollu. Kreekkalainen filosooffi Parmenides sanothaan olheen ensimäinen Kreeklantissa, joka käsitteli sitä ei-olemista. Mutta moni oli oppinu elämän oloista. Herakleitos sanoi ette "Oleminen ei ole enemän kun ei-oleminen". Sanan merkitys on ja ei ole, analookisti kun ettei nolla (0) saata olla, mutta on ja ei ole. Se oli Intian mystikot jokka loit pohjan nollale joka oli viiminen lukunumero matematiikassa ja sitä piethään Intian uskonoissa pyhänä käsitheenä joka merkittee juuri ei-mithään. Tuskin on sattumaa ette se nolla tuli käythöön vasta keskiaikana. Sitä myön kun kulttuurin tyalismi kasusi sitä myön tuli yhä useampi joka halus selittää tyhjyyestä.

Tyhjyys on pyhhää, pahhaa, pirua, syntiä ja helvettiä

Portti helvethiin joka on luola. Lukkee: Te jokka tänne menettä, jättäkää kaikki toivheet. Maalaus Gustave Doré

Koska ei-mithään on pyhä yhestä näkökulmasta niin se mennee laskea ette tyhjyys arkikielessä on arkielämän helvettiä. Hyvin monessa sanaparressa, olletikki kansan omissa sanaparsissa, tyhjyys on helvettiä ja syntiä, ja toisissa pyhhää .

Vanhaassa testamenissa (Jesaja 41:29):

• Katto, ne on kaikki vain turhamaisuutta, heän teko on vain ei-mithään, heän arvostetut kampheet (epäjumalat) on vain tuulta ja tyhjyyttä

Platonin luola-metafoori ellää vielä keskiaikana ja helvetti kuvathaan Danten kirjassa luolaks. Metafoori helvetistä ette se on paikka maan alla on ylheinen koko länsimaassa vieläkin.

Runoilia Dante alottaa keskiaikana hänen kirjan Taifhaalinen Komeetin tällä tavala kuvvaamallaa helvettiä, runoilian opastuksella, paikkaa missä tiet loppuvat ja tyhjyyen kurjuuen paikka :

• Mie olin keskelä minun elämän polkua, kun pimeästä mettästä löysin itten, missä ei pohottanu tietä eikä polkua
• En tiä kuinka tätä menis kuvata, mettä niin täynä kurjaa ja raakaa; ette muistossa vieläkin pölköä ja värinää herättää
• Se oli yhtä autio kun tyhjyys, niinkun kuolema.

Paljon myöhemin Goethe ja Shakespeare kirjottava näin:

• Kunniansa ihminen saapi takashiin vasta sillon ko se on täyttäny sen tyhjän mitä synti on luonu. Goethe

• Lusiferi/Piru: Minun hengen olo, se on tyhjyys, mie olen kaauksen kummalinen poika. Goethe

• Helvetti on tyhjyys mutta kaikki pirut on tässä mailmassa. Shakespeare

Kuvitus käsitheestä, eli sana ei-mithään, ei ole aito käsite

On tärkeä mainita ette käsite ei ole se sana ei-mithään eli tyhjyys eli kuvitus käsitheestä, joka on täysin harhaanjohtava jos siihen uskoo. Kaikki sanat on sympoolit eli metafoorit siittä tyhjyyen (olemattomasta) käsitheestä, ja kaikki kuvitukset käsitheestä ei kuvvaa aitoa käsitettä, samala tavala kun kuvitus rakhauesta ei ole rakhaus. Vain se joka on kokenu rakhauen tietää mikä se on.

Sama käsite aina ja koko mailmassa mutta erit metafoorit

Ei ole syytä uskoa muuta kun ette kaikki kirjakieliset kulttuurit puhuvat samasta Ei-mithään, mutta käyttävät hieman eri termiä, koska on täysin mahotonta välittää yksityisen kokemuksen kirjakielelä. Paremin mennee (piian meni?) välittää käsitheen kokonaisuuen puhekielelä, tekniikkaa mitä esimerkiks Sokrates ja Jesus sovelsit, jokka ei kirjottanheet sannaakhaan paperile. Koska ei mene välittää käsitettä kirjakielelä sen takia luothaan kaikenlaisia ja useasti monimukkasia metafooria, runoja, kertomuksia, juttuja, jokka kuvvaava yhtä ja sammaa, jota sitten lukenheet tulkittijat luulevat olevan eri merkityksiä ja käsitheitä ja sekottavat asian yhä enemän. Käsite apsolyyttinen tyhjyys on hyvinkin yksinkertanen, jos sen vain on kokenu. Joka kulttuuri ja joka aikakausi käyttää niitä metafooria mikä sen kulttuurin ja aikakauen lukenu eliitti - sen aijan ja kulttuurin siviiliyhteiskunta - jonkin verran ymmärtää eli kuitekki kuvittelee ymmärtävän. Mutta seuraavaalla aikakauela koko se kielikulttuurinen konteksti on menetetty ja uuela aikakauela on uusi kielikulttuuri misssä vilisee uusia metafooria, jokka on paremin sovelettavia siinä yhteiskunnassa. Ja paljon ymmärystä menetethään ja alethaan uskomhaan ette esimerkiks tyhjyys oli erinlainen eir aikakauela ja muissa kulttuurissa. Sen takia on välistä vaikea ymmärtää antiikin Kreikan runoja, sanontoja ja sanaparsia, puhumattakhaan Vanhaan testamentin kielikulttuuria.

Niinkun useasti sanottu: Rakastettu lapsi saapi paljon nimityksiä. Muternissa aijassa tyhjyys sai uuen termin eli metafoorin: epäaitous, eli se mikä on mitä se ei ole. Jean-Paul Sartre meinas niinkun moni muu filosooffi myöhemin ette koko ihmisen personaalisuus oli epäaitoa ja jonka perusta oli tyhjyys .

• Ihminen ei ole kaikki se mitä se omistaa, vain kaikki se mitä se ei omista, se mitä se saattais omistaa. Sartre

Tyhjyys käsite on aivan ylheinen Buddismissa (Śūnyatā 'tyhjyys' ja nirvana, eli se joka lopettaa mielen itenttiteetin), kristinuskossa (Uuen testamentin pieniin jyvä ja uuesti syntyminen), Taoismissa, Intialaisissa uskonoissa, Yoga-metitasuunissa, syfismissä etc. Raamatun helvetti voipi tulkita olevan tyhjyyys. Raamatussa kirjotethaan Gehennasta joka on tulkittu helvetiks, mutta sillä on pusitiivinen merkitys, paikka taifhaissa missä on vaara ette sitä tuhoutuu (verrattavissa Nirvana)

Kirjottajat jokka on käyttänheet tyhjyyen käsitettä on esimerkiks Descartes, Blaise Pascal, Sartre, Heidegger, Swedenborg, Böhme, Mäster Eckhart, Gunnar Ekelöf, Erik Hermelin, Hegel etc. Niitä on mailmassa tuhansia runoilijoita ja kirjailijoita jokka on käyttänheet tyhjyys termiä, välistä matkimalla ja epäaijosti, mutta useasti aijosti .

Käsite tyhjyys on aina yks ja sama asia, riippumatta tietheen kehityksestä, uskonoista, kielistä, kulttuurista, aikakausista ja terminolokista. Ei ole eikä tule olemhaan kahta tyhjyyttä eli kaikkeutta, eikä se ole muuttunu tuhansitten vuositten aikana. Vain yks on, ja sen tullee aina löytää yhestä ja samasta ja aina muuttumasta kokonaisuuesta jota kuttuthan nykyhetki.

Käsitheen kielikulttuurinen konteksti määrää jos tyhjyys on pusitiivista eli nekatiivista

Koska kaikki teksti on omhaan konteksthiin eli paratikmhiin sijotettuna se merkittee ette riippuen mistä näkökulmasta kokkee tyhjyyttä se määrää kans jos käsite on pusitiiven eli nekatiivinen. Buddistilaiset ja taoistit, syfistit, Intian uskonot ja luultavasti kaikki kirjakielen kehittynheitä uskontoja pitävät sanan tyhjyys pusitivisessa merkityksessä, koska sen kautta saattaa löytää kaikkeuen. Helvetti ei ole ees olemassa hintuismissa ja budismissa muuta kun mielentilane joka puhistaa ihmistä ette se pääsee syntymhään uuesti. Taoismissa ei ole helvettiä . 3000 vuotta vanhaa Kiinan uskonto Taoismin Dao merkittee kirjamelisesti tie, luonto ja toinen merkitys on apsolyyttinen tyhjyys eli ei-mithään, eli toisin sanoen tie tyhjhyytheen ja luonthoon, jota jokku kuvvaavat termilä ette se on kokemus ei-miestä (eng. no-ego, egoless), joka ei kerro enemän mistä on kyse. Ei-mietä kututhaan kans ette olla yhtä, yhtäläisyys luonon kans . Mitä esimerkiks saksalainen Hegel sanoi ette se apsolyytti on ei-mithään (eng. nothing) ja sen toinen puoli on ette se apsolyytti ei-mithään on puhas olo, siis kaikki mitä on, eli yhtä, yhtäläisyyttä.

Tyhjyys ja kaikkeus

Kiinan Taoismi sanoo ette:

• Oleminen sinänsä (r. varat-i-sig) on tulos ei-misthään/tyhjyyestä.

Paralellina ja suunila samoina aikona Raamatun Vanhaa testamentti panthaan paperile ja se sannoo ette ensin oli pimeä Ei-mithään ja Jumala loi kaikkeuven siittä. Pimeästä Jumala loi valon Sitä ajatusta on seuranu tuhansia filosooffia, kirjottajia, tulkittejia ja valheelisia profeettoja. Moni on kirjottanu kuinka tyhjyys on osa kaikkeuesta, esimerkiks niin sanottu mystikko Jacob Böhme:

• Mie olen sanonu ette se joka löytää tyhjyyen (engl. nothing) löytää kaikkeuen (eng. all things)...ja koska se on tyhjyys se on vapaa kaikesta .

Mutta ei tarvitte hakea mystikoilta sellaista ajattelua. Muterni Ruottalainen runoilia Gunnar Ekelöf kirjottaa:

• Joka sannoo: Kaikki on tyhjyys sie piät lisätä matalala äänelä: Tyhjyys on kaikkeus: Jos tohit!

Koska tyhjyyelä ei ole aitoa käsitettä sen toinen puoli käsitheestä on kokonaisuus eli kaikkeus. Ei saata olla mithään olemattoman ja kaikkeuven välilä; se on yks ja sama asia kahelta puolelta kattottu. Tyhjyyen vastakohta on sen takia yhtä tärkeä määrittelemhään käsitettä. Kaikkeus on vastakohta tyhjyyele, mutta ei sekhään sana sano juuri mithään, vaikka väittää ette kaikkeuela ei meinata miljoonan esinettä ja planeettaa ja tähtiä, mutta koko avaruus ja kaikki mitä siinä on yhessä käsitheessä välittömässä nykyhetkessä koettuna. Kaikkeuen kautta saattaa ymmärtää tyhjyyen ja toisin päin, ja käsitheet kuuluvat yhteen.

Ajatushäiriö tyhjyys sulautuu kaikkeutheen

Monen kirjailian ja mietteliän mielestä saattaa löytää Ei-mithään ja sen kautta löytää kaikkeuven. Niinkun yks portti joka yhtäkkiä avautuu remolens auki, vaikka ei ole knakanu ovele eli löytäny soittokelloa. Niinkun joku tietäis oven toisela puolela ette sitä seisoo porstuassa, ilman ette sitä ittekhään tietää sen. Ja yhtäkkiä ja välittömästi ovi avautuu ja kaikkeus paistaa kirkhaala valola ja ei-mithään saapi kummalisen merkityksen. Latinaksi sitä kuin portti avautuu kuttuthaan unio mystico monessa kirjotuksissa, ja paremalla meänkielelä sen saattaa sanoa “mystinen yhtyminen” missä Ei-mithään kohtaa Kaikki. Tapahtuma on nykyhetkessä mutta ei meettatietoisuus silti ole häviny ihmisestä, mutta jotaki mitä kuttuthaan persoonaks eli mie-psyykkisenä käsitheenä. Moni muu on kuvanu sitä sammaa tapahtumaa mutta koska ei ole ylheistä kieltä yksityisele kokemuksele on keksitty paljon metafooria samasta ovenaukamisesta. Jokku sanovat ette se on kokemus ilman opjektia, eli jopa rakhaus ilman opjektia, koska ei-mithään saata olla opjektina ja avvastu ovi laskee irti tuntemattomia tuntheita. Mäster Eckhart kuvasin sen yhtymisen kun sielunpotkuna koska se on isku joka muuttaa ajatusmailmaa perimilthään ja pohjasta saakka. Monessa uskonossa se yhtyminen valaistaa mieltä, ja moni kokkee, mutta ei näe, sellaista mitä sanoila sanothaan valoks. Tanskalainen Kierkegaard sanoi kuitekki ette ei se muuta paljoakhaan. Ei ihminen tule toisenlaiseks, vain ette se tulle itteks . Suuri muutos on siis ette olla omana ittenä.

1960-luvula käytethiin LSD-trookia psyykkoterapiissa. Aika useasti LSD:n käyttäjä koki tyhjyyen, mitä net kuttuit kaikhiin korkein ja pyhhiin tyhjyys. Terapeutti sannoo ette:

• Kuinka kummaliselta se tuntuukhaan niin Tyhjyys ja Mailmansielu koethaan itenttiseks ja menis täysin vaihtaa toisitten kans. Net on kaks puolta samasta kokemuksesta.

Taoismin Dao on se pimeä mistä valo tullee, siis se Lusiferin pilkku lookon pimeässä . Itämaitten filosofiassa esimerkiks Yoga merkittee ‘yhtyminen’ miettimisen kautta . Saksalainen Hegel sanoi saman asian ette tie on teesistä anttiteeshiin ja se viepi synteeshiin: kaikkeuesta tyhjyytheen ja lopuksi tulemisheen, eli se mitä Goethe ja Kierkegaard sanoit olevan toimiminen (r. handling) ja Taoismi sannoo ette kun oppii Daon sillon se on ette ellää.

Mutta moni uskonolinen puhhuu Jumalan viishauen valosta joka paljastaa ihmiselle tietouen, kun kirkkoisäntä Augustinus (354-430). Harvemin net valonnäkijät kertovat mitä net koit kun net näit sen valon, ja osa niistä luultavasti matkivat muitten kirjotuksia ja on sen takia hyvinki sekavia. Kristinuskon terminokiala net on valheeliset profeetat.

Ei-mithään saattaa siis yhtyä kaiken kansa sullaamalla, kolapsaamalla eli menthaalisella sulautumisella, koska se ei ole kun yks epäaito käsite joka on luultavasti jeneettinen ajatushäriö mielessä. Kun ajatushäiriö saapi meettatietoisuutta se valaistaa ajatuksia: - Vai niinko, eikos se ollu sen kummalisempaa, Kierkegaard saattais sanoa. Shaespeare kyllä lissäis innokhaasti ette kauhean paljon melua, jyskystystä ja touhua olemattomasta (eng. Much ado about nothing).

Tämä kuviteltu mystiikka on lähespä kaiken hyvän taitheen, musiikin, runouen ja kirjalisuuen perusfyntamentti. Siittä kaikki alkaa, ja se ei tule muuttumhaan. Mutta kulttuurin tyalismi tullee vahvistumhaan ja Hegelin anttiteesi-teesi-synteesi tulle tavala tai toisela essiitymhään toistuvasti histuurian ja yhteiskunnitten kehityksessä. Reaksuuni synnyttää vastareaksuunin, joka luopi pohjan synteeshiin, josta syntyy uusi reaksuuni….

Kieli ei saata välittää yksityisiä käsitheitä

Kieli on valitettavasti hyvinki kömpelö instrymentti joka vain saattaa selittää ylheisistä asioista, eikä saata välittää sitä yksityistä kokemusta millä tyhjyys epäaitona käsitheenä toela on. Yksityisille käsitheile ei ole kirjakieltä, ja aito ymmärtäminen käsitheestä ei-mithään vaatii ette sitä kokkee sen olemattoman käsitheen.

Runoilia T.S. Eliot kuvasi hänen kirjakieltä seuraavalla tavala:

• Mie puhun ylheisilä sanoila, koska yksityiselä ei ole kieltä.

Eliotin lause ei ole runo, vaikka sitä piethään sellaisena, mutta konkreettinen kuvvaus kirjakielen puutheelisuuksista.

Tyhjyyestä kaikki tietheessäkiko?

Astronomia ja fysiikki väittää nykysin, piian jonkin verran spekylatiivisesti, ette koko avaruus syntyi olemattomastta tyhjyyestä (r. intet) ja siittä tuli kaikki . Suurela räjhäyksellä (eng. Big Bang) ei ollu ainetta mistä tuli planeetat, vain olematon joka räjähti ja siittä tuli kaikki tavara. Sammaa metafooria käytethään kun raamatussa.

Lähtheet

• Grof, Stanley (1986). Människans okända världar. Prisma.
• Heidegger, Martin (1981). Varat och tiden 1-2. Originaltitel: Sein und Zeit. Översatt av Richard Matz. Doxa Press. Lund.
• Kierkegaard, Sören (1979). Sören Kierkegaard i urval. Översättning Lars Göransson. Uddevalla.
• Kierkegaard, Sören (1986). Antingen - eller och Begreppet ångest. Översättning av Stig Ahlgren.
• Luria A. R. (1976). Cognitive Development: It's cognitive and Social Foundations. Harvard University Press. Cambridge (Mass.) & London.
• Ong, Walther, J. (1990). Muntlig och skriftlig kultur. Teknologiseringen av ordet. Anthropos.
• Pontecorvo, Clotilde (ed.) (1997). Writing development. An interdisciplinary view.John Benjanmins. Amsterdam.
• Rousseau, Jean Jacques 1992. Kulturen och människan. Daidalos. Göteborg.
• Sartre, Jean-Paul 1986. Being and Nothingness. Bristol. Great Britain.
• Sartre, Jean-Paul (1987). Orden. Originaltitel: Les mots. Översättning av Lorenz von Numers. Stockholm.
• Winsa, Birger & Lampinen Lars (2011). Meänmaan pahhuus - Ondska i Tornedalen. Sanaparsia - Ordspråk. Meänkielen förlaaki. Skogås.
• Winsa, Birger & Lampinen Lars (2011). Meänmaan rakhaus - Kärlek i Tornedalen. Sanaparsia - Ordspråk. Meänkielen förlaaki. Skogås,
• Winsa, Birger (2012). Kylähullu ja meän lainatut siivet. Ihmisen ja yhteiskunnan alkuperä, periaatheet ja kehitys. ISBN 978-91-978031-7-5. Meänkielen förlaaki. Skogås.
• Winsa, Birger (2012). Diskriminering av finsktalande i Sverige. Representation av sverigefinländare och tornedalingar i fackföreningar, politiken och inom olika yrken. ISBN 978-91-978031-8-2. Meänkielen förlaaki. Skogås.