Wp/fit/Jumala

From Wikimedia Incubator
< Wp‎ | fitWp > fit > Jumala

Jumala on se mikä on ja ei ole se mikä ei ole[edit | edit source]

Jos ihminen on se mikä se ei ole ja ei ole se mikä se on [1] niin Jumala on toisin päin Raamatun mukhaan. Jumalan vanhiimpia merkityksiä kristilisessä perintheessä kuvathaan Raamatun Vanhaassa testamentissä missä Mooses kyssyy: - Kukas sie olet? Ja Jumala vastaa: - Mie olen (Toinen Muuseksen kirja 3:14). Kaikki mikä on ei sano juuri mithään, mutta jos poistaa sen mikä ei ole on helpompi ymmärtää. Mielessä on kuvituksia menneisyyestä ja tulevaisuuesta mutta net ei ole. Vain nykyhetki on. Maholinen tulkinta on ette Jumala on nykyhetki ja kaikki mitä siinä on. Mutta nykyhetki on vaikea tefinieerata.

Jumalan valtakunta ei ole paikka mutta mielentilane[edit | edit source]

Jesuksen mukhaan Jumalan valtakuntaa ei löyä misthään paikasta. Sen löytää vain ihmisessä[2]. Tuskin kannattee tehhä eroa Jumalan ja sen valtakunnan kans. Se taitaa olla yks ja sama asia[3].

Paratiisi oli nykyhetkeä[edit | edit source]

Vanhaassa testamentissä kuvathaan Paratiisia missä ihminen oli yhtä ja yhessä luonon kans. Adam ja Eva heitethiin ulos paratiisista kun net söit tion puusta äpyliä, siis opit ajattelemhaan itteä ja tyalismi oli tullu ihmisheen ja panthiin sen takia kahen heinänipun välhiin missä meni valita oikean eli väärän, aijon eli epäaijon, olemisen eli ei-olemisen, kaitasen eli leveän tien. Raamatun kielelä ihminen on sillon menetetty ja puonu nykyhetkestä, mutta se paratiisinen olo ellää aina lapsessa joka sen takia on lähempänä Jumalaa, siis nykyhetkeä. Ja ihminen on sillä Jumalan kuva ittestä. Muutama sattaa vuotta myöhemin Uusi testamentti puhhuu halventavalla tavala kirjakielen oppinheista (r. boklärda). Jesus puhui ueasti nykyhetkestä: jokhaisela päivälä on omat vaivat, ei kannatte miettiä huomista eli mennyttä aikaa.

Mie olen se mikä on[edit | edit source]

Parallellimerkityksiä on juutalaisitten Toorasta: Jahve, joka on hepreaa ja tarkottaa Mie olen eli Mie olen se, joka mie olen. Juutalaisile tämä Jumalan nimi on pyhä, jonka vuoksi tätä Jumalan nimeä ei koskhaan lueta, vaan sanothaan Herra (Adonai) tai "Nimi" (Ha Shem) tai joku muu Jumalan nimistä. Tästä syystä ei ennää varmasti tietä, kuinka se tulis vokalisoia, Jahve vai Jehova [4].

Se rajaton käsite ei pitäis saa rajotettava nimeä[edit | edit source]

Sana Jahve on juutalaisitten uskonossa kieletty käyttää sen takia ette jos sitä lukkee sen niin sitä saapi kuvittelun käsitheestä, ja kuvittelu on aina väärä koska Jumala/nykyhetki ei ole kuvitus (r. föreställning). Sen takia pittää välttää kuvittelua ja ei kirjottaa Jumalasta [5].

Islamin uskossa ei saa kuvata Allaha/Jumalaa, samasta syystä.

Taoismin Dao ei mene antaa nimeä eli luokitella. Jopa sana "Dao" saatethaan pittää vaaralisena käyttää koska kun se käsite saapi nimen se saapi rajotuksia [6].

Samasta syystä tehhään patshaita ja maalauksia esimerkiks Jeesuksesta jossa hällä ei ole kasuvia. Kuvitettu käsite Jeesuksesta ei ole käsite, vain harhaanjohtava ymmärys.

Puhuttu jumalan käsite on jonkin verran parempi välittää, ja on sama metuuti mitä Sokrates ja Jesus sovelsit. Ei kumpikhaan koskhaan kirjottanheet sannaakhaan, käytit vain puhekieltä.

Siis, Taoismi, Toora ja Islami pölkäävät/välttävät antaa Jumalale nimeä, koska se sana kuvitus rajottaa käsitheen.

Kirjalisuuessa on hyvin monta merkityksiä ja omainaisuuksia joita on väitetty kuvvaavan Jumalaa, ja kaikila on suurempi läjä rajotuksia. Tämä merkitys joka on tulkittu 'nykyhetki' on Kristinuskon vanhiimpia.

Referensit[edit | edit source]

  1. Sartre 1986
  2. 'Se här är det', eller: 'Där är det.' Ty se, Guds rike är invärtes i eder, Lukas 17:21
  3. Winsa 2012
  4. Jumala, suomen Wikipedia
  5. Jumala, suomen Wikipedia
  6. Taoism, englantin Wikipedia: It cannot be named or categorized. Even the word "Tao" can be considered a dangerous temptation to make Tao a limiting "name"


Lähteet[edit | edit source]

  • Anderson, Benedict R. (1991). Imagined communities: reflections on the origin and spread of nationalism (Revised and extended. ed.). London: Verso. pp. 224. ISBN 9780860915461.
  • Cipolla Carlo, M. (1969). Literacy and development in the West. Harmondsworth : Penguin books, 1969. Engelska 143. Serie: A Pelican original
  • Lindgren, Daniel (red.) (1998). Alphabeta varia. Orality, Reading and Writing in the History of Literacy. Album Religionum Umense 1. Umeå universitet.
  • Luria A. R. (1976). Cognitive Development: It's cognitive and Social Foundations. Cambridge (Mass.) & London.
  • Olson, David, R. (1997). On the relations between speech and writing. I Pontecorvo, Clotilde (ed.) (1997). Writing development. Ss. 3-21. An interdisciplinary view. John Benjanmins. Amsterdam.
  • Ong, Walther, J. (1990). Muntlig och skriftlig kultur. Teknologiseringen av ordet. Anthropos.
  • Pontecorvo, Clotilde (ed.) (1997). Writing development. An interdisciplinary view.John Benjanmins. Amsterdam.
  • Rousseau, Jean Jacques 1992. Kulturen och människan. Daidalos. Göteborg.
  • Sartre, Jean-Paul 1986. Being and Nothingess. Bristol. Great Britain.
  • Winsa, Birger (2012). Kylähullu ja meän lainatut siivet. Ihmisen ja yhteiskunnan alkuperä, periaatheet ja kehitys. ISBN 978-91-978031-7-5. Meänkielen förlaaki. Skogås.