Wp/krl/Mušta loukko

Teleskopin avulla šuatu kuva: aktiivini linnunratakunta. Luullen linnunratakunnan ytimeššä on mušta loukko. Kuvašša näkyy noin 5 tuhannen valovuuvven pituni valonvauhilla liikkuja šäje.

Mušta loukko on aika-avaruon aloveh, missä vetovoima on niin šuuri, jotta ei ieš valovauhilla liikkujat kohtehet (eikä iče valokvantitkana) piäššä poistumah tältä alovehelta. Tämän alovehen rajapintua kučutah tapahtumahorisontiksi, a šen luonnollista kokuo – vetovoimašäjekši. Tapahtumahorisontin šiämipuolella pakovauhti ylittäy valovauhin. Nykytiijon käsitykšen mukah muššan loukon šiämyštyä ta šen tapahtumie on mahotointa tutkie, šentäh kun mikänä informatijo ei voi šieltä puata. Tavallisimmašša simmetrisešša pallomuotosešša muššan loukon muuvvošša še on Švarcšil'dan šätien vertani.

Teorettini peruštelu

On tiijošša, jotta jo 1784 vuotena enklantilaini geologi John Michell oli miettin muštien loukkojen olomašša oluo. Višših hänen ajatukšet šuatih vaikutušta Pierre-Simon Laplaceh, kumpani tevokšeššah Exposition du système du Monde (Muajimanjärješšelmän esityš, 1796) mainičči ”taivahankappalehta, kumpasen vetovoima vois olla niin šuuri, jotta valo ei voi virrata šiitä uloš”. Teorettisešti šemmosien aika-avarušalovehet šynnytäh eryähistä Einšteinin yhtälöjen tarkoista lašuista. Enšimmäisenä mušta loukko -termie käytti fiisikko John Wheeler vuotena 1967. Professori Stephen Hawkingin mukah, kumpani kehitti muštien loukkojen teorijua, mušta loukko on eryäš reikä aika-avaruošša.

Muštien loukkojen šyntymini

Tähtien muššat massaloukot šynnytäh massivisien tähtien hajuos’s’a niijen elinijän loppuvaihiešša. Šyntymisen jälkeh loukot voijah kašvua nielömällä ympärilläh olijua massua, tavallah vierellä olijien toisien tähtien kaašuo tahi yhistymällä toisien muštien loukkojen kera. Lopulta niistä voit kašvua supermassivisie muštie loukkoja, kumpaset massaltah voijah olla miljonien päiväsien vertaset. Niitä ušotah olovan ušiempien lunnunratakuntien (galaktikkojen), šamoin Linnunratanki keškukšissa. Tutkijat arvellah, jotta muššan loukon keškukšena on vetovoiman singularitetti – pisteh, min tilavuš on lähellä nollua. Singularitettih on keškittyn kaikki muššan loukon massa; atomin, tähen ta äšen miljonien tähtien massa. Tämän šeuraukšena šen iärimmäisen šuuri tiheyš šynnyttäy muššan loukon iärimmäisen vetovoiman. Pyörijällä muššalla loukolla paičči tavallista tapahtumahorisonttie on vielä šoikijomuotoni pisyvä raja. Še on raja, kumpasen šiämipuolella mikänä kappaleh ei voi olla rauhašša, vain mušta loukko vejältäy kaiken, mi joutuu šinne, vaššuštamattomah pyörimisliikkeheh. Pisyvän rajan ta tapahtumahorisontin välistä alovehta kučutah ergosferakši. Oša ergosferah joutujašta ainehešta lentäy uloš muššan loukon vaikutušpiiristä.

Muštien loukkojen tunnistamini

Muštie loukkoja on vaikie huomata šuorah. Niitä voit tunnistua vain šen vaikutukšen pohjalla, mi on niijen ympäri. Esimerkiksi valon taipumini tahi tähen kiertämini ympäri pistehtä, kumpasešša ei näytä olovan mitänä, antau viittaukšie muššan loukon olomašša oloh. Rikeneh muššilla loukkoloilla on ympärilläh kertymäkiekko. Muštie loukkoja voit tunnistua voimakkahašta rentgenišäteilyštäki.

Valkiet loukot

Teorettisešša astrofiisikašša tunnetah šamoin valkeita loukkoja, ka niijen olomaššaolo ei ole tovissettu. Valkie loukko on muššan loukon vaštakohta. Še on Einsteinin yleisen šuhtehellisušteorijan šallima arveluh pohjautuja aloveh aika-avaruošša. Matemattisešti tarkaššeltuna valkie loukko on mušta loukko, kumpasešša aika kulkou tuakšepäin. Valkieh loukkoh ei piäše mikänä, ei ieš valokana. Še šylköy uloš valuo ta ainehta, mi on mahollisešti lähtösin joštaki toisešta muajilmakaukkeuvešta. Teorijašša valkien ta muššan loukon välillä vois olla mavonreikä, kumpaista myöten muššah loukkoh joutunut materija šiirtyis valkieh loukkoh. Valkie loukko puhaltau kaiken materijan, mi oli kulken šiih mavonreijän kautti. Uloštulija materija ei olis šama, mi joutu muštah loukkoh. Še olis jo toista materijua, mi oli käynyn läpi muššan loukon ta mavonreijän aiheuttamat fyysiset vaikutukšet. Valkeita loukkoja ei ole huomattu šuorah eikä epäšuorašti. Monet tutkijat ei pietä tätä teorijua tovennäkösenä.