Wp/krl/Johann Wolfgang von Goethe

Johann Wolfgang von Goethe (28. elokuuta 1749 Frankfurt am Main – 22. kevätkuuta 1832 Weimar) oli šakšalaini yleisnero: runoilija, romaanikirjuttaja, näytelmäkirjuttaja, humanisti, tutkija, taitehmualari, ajattelija ta kymmenen vuuvven ajan myöš Weimarin valtijon piäministeri. Goethie pietäh yleisešti šaksankielisen kaunokirjallisuon vaikutušvaltasimpana henkilönä. Faust on kirjailijan tunnetuin tevoš.

Elämä

Goethen tuatto Johann Kaspar Goethe (1710–1782) oli elokaš lakimieš, a muamo Katharina Textor (1731–1808) oli kaupunkin piämiehen tytär. Goethe ei käynyn lapšena kouluo, vain hiän šai kotiopaššušta leviešti šivistynyöltä tuatoltah ta kotiopaštajilta. Hiän opaštu klassillisie ta europpalaisie kielie, istorijua, matematiikkua, muantietuo, musiikkie ta mualauštaituo. Goethe luki antikkaisie ta aikaisie europpalaisie kirjailijie šekä 1500-luvun šakšalaisie kanšallisie kirjoja.
Vuotena 1765 Goethe rupesi opaštumah oikeuštietuo Leipzigin yliopistošša, ka oikeuš ei kiinittän hänen mieltä. Goethe innoštu luonnontietoh, piiruššukšeh ta runoiluh. Hiän ečči omua luomiskeinuo. Vuotena 1767 ilmešty Annette – runošarja. Še on omiššettu Käthchen Schönkopfilla, traktiirin isännän tyttärellä, kumpaseh Goethe oli rakaštunut. Šarjan šiämyštä on šyvä ta individualini. Goethe kertou kokemukšeštah.
Vuotena 1768 Goethe joutu keuhkotauvin takie myöštyö vanhempieh kotih. Susanna von Klettenberg tuttavuššutti Goethen pietismih, mi vaikutti hänen tuotantoh. Tauvin jälkeh Goethe jatko oikeuštiijon opaššušta Strasbourgissa. Šielä hiän tutuštu Johann Gottfried von Herderih. Kuulusa kirjailija kerto Goethella uuvvešta Shakespearen tuotannon ymmärtämiseštä ta kanšanrunouvven tärkieštä merkitykšeštä.
Tultuo lakitiijon lisensiatikši vuotena 1771 Goethe ruato puoluštajana Frankfurtissa. Šamah aikah hiän alko šuaha mainehta kirjailijana.
Vuotena 1772 Goethe rupesi ruatamah advokattina Wetzlarissa. Šiinä pieneššä kaupunkissa 23-vuotini Goethe rakaštu Charlotte Buffih, vain rakkahuš oli vaštumatoin. Charlotte meinasi männä miehellä. Henkienhapatukšien ta erähien tapahtumien vaikutukšen alasena ollešša Goethe kirjutti romanin Nuoren Wertherin käršimykšet (1774). Šiitä tuli rutošti šuurmeneššyš joka puolella Europpua. Werther on sentimentalini henkilö. Ošatoin rakkahuš ta liijan herkkäluontoni šytän tuotih Wertherin ičentappoh. Romani kummaššutti myötämielisenä olijua lukijua, vain erähien mieleštä romani hyväkšy ičentappuo. Wertherin vaikutuš oli niin vahva jotta nuorison kešeššä levisi ičentappoja. Kirikkö kielti romanin. Goethe iče šano: “Werther on šemmoni olento, kumpaista mie niin kuin pelikani ruokin oman sytämen verellä”.
Goethen kirjalliset kyvyt vaikutettih Weimarin herttuah Karl Augustih (1757–1828). Vuonna 1775 hiän tarjosi Goethella työtä herttuakunnaššah. Weimarista tuli Goethen kotikaupunki tämän loppuijäkši. Häneštä tuli monipuolinen poliitikko, kumpani vaštasi ulko-, opaššuš-, kulkulaitoš- ta rahaministerin tehtävistä. Lisäkši hiän ruato šotaministerinä yhteistyöššä herttuan kera. Kaiken tämän lisäkši hiän jatko työtäh kirjailijana. Aikua riitti myöš tietoruatoloilla, muun muašša kašvitiijolla ta geologitiijolla. Weimarih peruššettih myöš teatteri, missä Goethe ruato käsikirjuttajana, ohjuajana, lavaštajana ta näyttelijänä. Hänen anšijoštah vähäpätöseštä Weimarista kehitty europpalaini kulttuurikeškuš.
Vuotena 1786 Goethe läksi Italijah ta vietti šielä kakši vuotta, tutkien paikallista kulttuurie. Myöhemmin hän kirjutti tarkan matkakertomukšen. Goethe tovisti vanhukšena, jotta Italijašša vietetty aika oli hänen elämäh onnellisinta aikua. Hänen tuotannoššah nouštih tänä aikana antiikkah ta humanismih liittyjät aihet.
Italijan matan jälkeh Goethen hallinnollista työtaakkaa kevennettih, niin jotta hiän šuatto entistä paremmin šyventyö kirjailijan työh. Vaikka hiän oli hyvin ahkera kirjuttaja, šuatto tevokšien valmistumini keštyä vuosikymmenie, šentäh kun hänellä oli tapana kirjuttua monta tevošta yhtäaikua. Faustin valmistumini kešti 60 vuotta.
Goethe oli helpošti rakaštuja ihmini, ka hiän piätti akottuo 57-vuotisena, vuotena 1806, Christiane Vulpiuksen (1765–1816) kera. Pari oli elän yheššä jo vuuvvešta 1788. Vulpius ei ollun erikoisen älykäš tahi šivistynyt naini, šentäh šeurapiirilöissä ihmeteltih šitä, mitein Goethe šuatto piättyä naija. Goethie naisen šivissyštaša ei huolettan, šentäh kun hiän arvošti ennein kaikkie Christianen iloisutta ta energisyttä. Yhtehmänöštä šynty viisi lašta, ka vain enšimmäini poika August (1789–1830) eli aikuhiseh ikäh.
Goethe kuoli 82 vuuvven ijäššä vuotena 1832. Kerrotah jotta hänen viimeset šanat oltih šakš. Mehr Licht! (Lisyä valuo!).
Goethen koko tuotanto on kovottu 143-osaseh Weimarin laitokšeh. Ošalla Goethen tevokšista on enyä istorijallista merkityštä, ka hänen keškiset runoh on säilytetty nykytärkevyttäh.

Tevokšet (valinta)

Näytelmie

Götz von Berlichingen, rautakäsi (Götz von Berlichingen mit der eisernen Hand, 1773)
Ifigeneia Tauriissa (Iphigenie auf Tauri, 1787)
Egmont (1788)
Torquato Tasso (1790)

Prousua

Nuoren Wertherin käršimykšet (Die Leiden des jungen Werther, 1774)
Taru kiärmeheštä ja liljašta (Das Märchen, 1795)
Wilhelm Meisterin oppivuuvvet (Wilhelm Meisters Lehrjahre, 1795–96)
Vualiheimolaiset. (Die Wahlverwandschaften, 1809.)
Italijan matka päiväkirjoineh (Italienische Reise, 1816–17, suom. valikoiden)
Wilhelm Meisterin vajellušvuuvvet. (Wilhelm Meisters Wanderjahre, 1821)
Tarua ta totta elämäštäni (Aus meinem Leben. Dichtung und Wahrheit, 1811–33)

Runoutta

Prometheus (1773)
Taikurien kuninkaš (Der Erlkönig, 1782)
Roomalaisie elegijie (Römische Elegien, 1788–1790, julkaistu 1914)
Noijan oppipoika (Der Zauberlehrling, 1797)
Hermann ta Dorothea (Hermann und Dorothea, 1798)
Faust (1808)
Faust 2 (1832)