Wp/krl/Harakka

Harakka (Pica pica) on varislintu, kumpani kuuluu harakkojen šukuh.

Koko ta ulkonäkö

Harakka on 40–51 šenttimetrie pitkä, kumpasešta pyrštyö on 20–30 šenttimetrie. Väritykšeltäh harakka on muštavalkie lintu, kumpasella on vihrienhuohtoni pyrštö. Urokšen pyrštö on ušein pitempi kuin nuarahan pyrštö. Afrikkalaisella mauritanica-alalajilla on šilmän takana pal’l’aš šinini kohta.

Harakan iäntely on kähietä ta epämusikaalista räčätyštä. Harakan laulu, kumpaista kuulou harvakšeh, enimmäkšeh kevätkuušša ta šulakuušša, on hil’l’aišta kitiševistä ta kirškajista iänistä ta matkinnoista kooštuvua pakauttelua.

Levinneisyyš

Harakka on levinnyn läheš koko Eurooppah, šuureh ošah Aasijua ta Luoteis-Afrikkah. Euroopan harakkapopulaatijokši arvioijah 22,5–57 miljoonua harakkua. Koko muajilman kannan šuuroukši arvioijah 45,9–228 miljoonua harakkua, ka še arvio on ylen varovaini.

Šuomešša harakka pešiy jo koko muašša, ka kanta harvenou pohjah päin männeššä. Nykyjäh Šuomešša pešiy 140 000–200 000 paria.

Harakka on piäšiännöllisešti paikkalintu, ka nuoret ykšilöt voijah kierrellä šykyšyllä.

Elinympäristö

Harakka pešiy ušein ihmisašutukšen läheisyyvveššä, ka i luonnonympäristöššä niisi. Harakkoja on ylen äijän alovehilla, missä talojen ympärillä on äijän puita ta penšahie.

Lisäytymini

Harakka rakentau pešän puuh tahi penšahah. Harakka muniu kevät-šulakuušša 5–8 munua.

Ravinto

Harakka on kaikkiruokani.

Elintavat ta käyttäytymini

Harakat kuletah ušein iänekkähinä 5–25 yksilön parvina. Harakka on valpaš lintu ta še tutkiu ympäristyö tarkkah. Harakoilla on n’okkimisjärješšyš: vanhat ta väkövät yksilöt ollah arvokkahampie kuin muut.

Rahvahanperinneh

Harakka on leimallisesti rahvahan šeuralaini ta yleini pihalintu, ta sentäh še on niisi useiden rahvahanuškomukšien kohde. Enimmäkšeh harakašta ei pietä. Šen hačatuš on merkinnyn mitänih onnettomuutta ta vaštamäkie. Pihamualla ta pihatiellä hačattan harakka on kerton epämieluisista vierahista, matalla lähties’s’ä harakan nakru on tietän jykietä taivalta. Mečällä tai kalalla lähties’s’ä još näköy harakan, voi kiäntyö kotih, šentäh kun šualista ei ole tulošša. On ušottu, jotta harakka levittäu halierua. On niisi ušottu, jotta harakka tykkyäy ylen kiiltäjistä ešinehistä, ta jotta še kätköy omah šuureh pešäh hopiesie ešinehie, kumpašia še on varaštan, ka tutkimuštulokšet ei šanota šemmoista.

Lähtehet

Järvinen, Antero: Linnut liitävi sanoja. Romanttinen tietokirja suomalaisesta lintuperinteestä. Otava, 1991 (osio Kansanperinne)

Järvinen, Antero: Maakuntalinnut. Otava, 1995 (osio Kansanperinne)

Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto. Otava, 1989 (15. painos) (osio Kansanperinne)

Helle, Timo: Lämpöä harakoille – picalogin vuosikirja. 2009.