Wp/krl/Eeva Kilpi
Eeva Karin Kilpi (o.s. Salo, s. 18. tuuččakuuda 1928 Hiitola, Suomi)[1], on suomelaine kirjuttaja. Kilven tuotannossa on 32 tevosta, oza runohutta da oza prouzua. Tevoksie on kiännetty 20 kielellä[2][3].
Elos
Eeva Kilven vanhemmat oldih kommersantta Solmu Aimo Aulis Salo da Helmi Anna Maria Saarinen[4]. Hiitola sijaiččou Luadogan Karjalassa, kumbane pakkoluovutettih talvivoinan jälgeh Neuvostoliitolla. Hiän kirjutti yliopastujaksi Imatran yhtehisškolasta vuodena 1946, da algo samana vuodena opassunnan Helsingin yliopissossa[5] piäainehina anglie, estetiekka da nygykanzojen kirjallizus, dai sivuainehena taidohistorie. Kilpi valmistu filosofien kanditietaksi vuodena 1953. Hiän oli ruavossa anglien čuassuopastajana Helsingin yhtehisličiessä vuozina 1956-1957, da algo piätoimizeksi kirjuttajaksi vuodena 1959.
Kilpi ruado Suomen kirjuttajaliiton johtokunnassa vuozina 1971-1973. Vuozina 1970-1975 Kilpi oli ruavossa kirjuttajien sananvällysjärjestö Suomen PENin paginanvedäjänä. Vuodena 1974 hiän puuttu varaittamah lähöllä iäreh ruavosta, jotta sai PENin johtokunnassa hyväksyttyö Neuvostoliiton muokkuamua Nobel-kirjuttaja Aleksandr Solženitsinie tugijan julgisanonnan.[6]
Vuozina 1949-1966 Kilpi oli miehellä runoniekka-julguandaredaktora Mikko Kilvellä. Heilä syndy kolme poigua.
Kirjalline tuotando
Kilven mugah hänen tuotannossa erottuu kolme piätiemua: evakkokarjalazus, rahvahienvälizet kontaktat da luondo.[7] Evakkokarjalasutta hiän on käzitellyn mm. romuanoissa Elosta ielleh-järilleh (1964), Eloksen evakkona (1983), segö novellakogoelmassa Tiedoniekanlukku (1959). Omaeloskerdua kuvuavat muisselmaromuanat Talvivoinan aiga (1989), Välirauha, igävöinnän aiga (1990), da Jatkovoinan aiga (1993) sijoitutah Hiitolah, Kolkontaibalehella, Vuoksenniskalla da Imatralla. Hänen tevos Rajattomuon aiga (2001)[8] on kerdomus hänen varhazesta lapsuostah Karjalassa ennen voinoi. Kaikissa näissä tevoksissa duumaijah, midä Karjalan mänettämine on merkinnyn, da kummone on huaveh sen järilleh suamizesta.
Luonnolla on keskehine azema lässä kaikissa Kilven kirjoissa da runohuossa. Novellakogoelma Kuolema da nuori armastaja (1986), Svuadbokruugatanssi (1975) da Naizen päiväkirja (1978) kerrotah kai ristikanzan, libo tarkembah paistuna naizen välistä luondoh da eloksen kierdokulguh. Kaikissa kirjoissa keski-igäne naine eläy yksin keviästä sygyzyh mökissä mečän kessellä, da tarkkailou luonnon ritmua, kazvuo, elosvoimua da kuolendua, buite kuin Kilpi omassah kezäkohassa Suvi-Savossa. Toičči naizen holistizessa luondoh samastumizen kuvuannassa on mistiekan piirdehie. Kilpi käzittelöy tevoksissah i ristikanzan vassutta luondoh näh. Lizäksi hiän on ičegi aktiivine ymbärissön suojelija.
Feminizmagi on tärgie tiema Kilven tuotannossa. Hänen feminizma ei ole teoriellista libo ohjelman mugasta, vain enämbigi myödätundosta da käytännön sanelemua. Kilpi kuvuau naizie, kumbazet pyrritäh iččenäzyöh muzikoin da rahan haldivoiččemassa muailmassa. Poikkeuksellizen erotiekalline naiskuva on Tamara (1972), kumbane kerdou seksualizesti aktiivizen naizen da invaliidamuzikan välistä.
Lähtehet
- ↑ Kalemaa, Kalevi: Kilpi, Eeva (1928–) Kanzallisbiografie-verkkojulgazu (maksulline). 13.10.2004. Helsinki: Suomelazen Kirjallizuon Sebra.
- ↑ SKS palkičči Eeva Kilven. (Pandu arkiivah - Internet Archive) Finlit.fi
- ↑ Eeva Kilven tevoksien kiännökset
- ↑ Haavikko, Ritva (toimittan): Kuinba miun kirjat ollah synnytty 2, s. Lopun oza. Hengilötiedoi kirjuttajista. WSOY, 1980. ISBN 951-0-09626-1
- ↑ Eeva Kilpi WSOY. Viitattu 9.10.2020.
- ↑ PEN da Voltairen perindö jarkkotontti.net. Viitattu 29.1.2019.
- ↑ Lindfors, Jukka: Eeva Kilpi - luondo ja evakkokarjalazus Eläjä arhiiva. 26.9.2008. Yle. Viitattu 20.4.2014.
- ↑ Marjo Kaartinen, Hannu Salmi & Marja Tuominen: Meijän mua: iččenäzen Suomen kulttuurahistorie, s. 228. (Marja Tuominen: Voina kumbane nikonza ei piättyn) Helsinki: Suomelazen Kirjallizuon Sebra, 2016. ISBN 978-952-222-686-0
Kirjallizutta
- Carlson, Anna-Riikka: Armas Eeva Kilpi: nämä pruazniekat jatkutah vielä. Helsinki: WSOY, 2024. ISBN 978-951-0-50354-6